Vuorojen jakamisen kriteerit
Vuoroja jaettaessa etusijalla ovat urheiluseura-avustuksen piiriin kuuluvat järjestöt ja yhteisöt. Mikäli tämän jälkeen jää vuoroja jäljelle, voidaan niitä antaa myös muille liikunnan harrastajille, jolloin etusijalla ovat liikkujaryhmät ja tämän jälkeen yksittäiset liikkujat ( esim. sulkapalloilijat, tenniksenpelaajat jne.).
Vuoron hakijan on aina selvitettävä vuoron käyttötarkoitus. Mikäli käyttötarkoitus muuttuu, on asiasta otettava yhteys liikuntatoimistoon, jossa tehdään päätös vuoron antamisesta joko uudelle toiminnolle tai jollekin muulle käyttäjäryhmälle. Vuoroa ei voida antaa käyttäjän toimesta toiselle osapuolelle suoraan, vaan ratkaisun tekee liikuntatoimi. Yksittäiselle vuorolle voidaan antaa suullinen lupa, mutta silloin kun muutos koskee pidempää ajanjaksoa, tullaan asiasta ilmoittamaan voimassaolevalla tavalla ( internet, ao. salin ilmoitustaulu).
Vuoroja myönnettäessä yksittäisen seuran on toimitettava yksi hakemus kaikista tarvitsemistaan vuoroista hakemusohjeiden mukaan. Lajit ja joukkueet eivät hae vuoroja yksitellen.
Vuorojen myöntäminen perustuu arvioon siitä, mikä liikuntatoimessa katsotaan vallitsevan tarpeen mukaiseksi, ja tämä tarve suhteutetaan muihin hakijoihin. Liikuntatoimi arvioi lajin tarvitseman tilan ja myöntää vuoron sopivaksi katsomaansa liikuntapaikkaan. Hakemuksessa oleva paikka on toive, mutta oikeudet muutoksiin jää liikuntatoimelle. Käyttäjä voi itse päättää sen, ottaako vastaan myönnetyn vuoron. Vuorot jaetaan luonnollisesti käytettävissä olevien tilojen mukaan, ja tämän vuoksi on mahdollista etteivät kaikki hakijat saa haluamaansa määrää vuoroja, tai mahdollisesti vuoroja ollenkaan.
Vuorot jaetaan seuraavassa järjestyksessä:
1. Huippu-urheilujoukkueet
2. Kansallisen tason joukkueurheilu ( valtakunnan pääsarjoissa tapahtuva toiminta)
3. Nuorten ohjattu joukkueurheilu SLU:n alaisissa lajeissa
4. Nuorten ja aikuisten yksilöurheilu ( huippu-urheilu ja kansallisen tason urheilu) SLU:n alaisissa lajeissa, joissa harjoituksiin voidaan osallistua ryhmänä.
5. Kilpailutoimintaan SLU:n alaisissa lajeissa osallistuvat aikuisten joukkueet
6. Nuorison ohjatut ryhmäliikunnat
7. Aikuisten ohjatut ryhmäliikunnat
8. Kilpailutoimintaan kansallisten liittojen ( Ei SLU:n alainen) alaisuudessa osallistuvat nuorten joukkueet
9. Kilpailutoimintaan SLU:n alaisissa lajeissa osallistuvat veteraanisarjojen joukkueet.
10. Kilpailutoimintaan kansallisten liittojen ( Ei SLU:n alainen) alaisuudessa osallistuvat aikuisten joukkueet
11. Kilpailutoimintaan kansallisten liittojen ( Ei SLU:n alainen) alaisuudessa osallistuvat veteraanien joukkueet
12. Yhdistysten liikuntaryhmät
13. Yritysten liikuntaryhmät
14. Yksityiset liikkujat
15. Muut hakijat
Puulaakit pyritään sijoittamaan yhdelle illalle.
23.6.2009
Vapaa-aikalautakunta