![]() |

Ohjeisto vuoroilleTälle sivulle on kerätty ohjeet salivuoron käyttäjälle ja tilaisuuksien järjestäjille Voimassaolevat säännöt vuoroille ja tapahtumiin Salivuoron käyttäjä
1. Tutustu salien ohjeistoon ja noudata ohjeita. 2. Noudata aina vuoron aikoja. Saliin vasta vuoron alkamisajankohtana. Salin tulee olla tyhjänä vuorolistaan merkittynä vuoron päättymisajankohtana. Kunnioita aina muita salin käyttäjiä niin paljon, että annat heille harjoittelurauhan. 3. Noudata salissa siisteyttä. Vuoron päätyttyä tavarat tulee palauttaa takaisin omille paikoilleen. 4. Salien pukuhuoneissa ja käytävillä EI saa juosta eikä käyttää minkään lajin pelivälineitä!!! 5. Noudata siisteyttä myös salien käytävissä ja pukutiloissa. Vaadi ryhmältäsi siisteyttä, mm. liikuntasalin eteisessä ulkokengät on jätettävä siistiin järjestykseen sille määrätylle paikalle. 6. Mikäli vuoron käyttäjän huolimattomuus, tai tarkoituksellinen teko, vahingoittaa kaupungin omaisuutta, tullaan korvaus perimään siltä yhdistykseltä/ yhteisöltä, jonka vuoron aikana vahinko on aiheutunut. 7. Seuraa salien ilmoitustaulua. Vuorojen peruutuksista ilmoitetaan saleilla ja internet-osoitteessa www.manttavilppulaliikunta.fi. Vuoron käyttäjä ( = vastuuhenkilö) on velvollinen informoimaan omaa jäsenistöään vuoron peruuttamisesta. Savosenmäen telinevoimisteluviikoilla ko. koulun sali on suljettuna KAIKELTA koulun ulkopuoliselta käytöltä. 8. Salivuoroista päättää liikuntatoimi. Mahdolliset vuorojen, tai niiden alkuperäisten käyttötarkoitusten, muutokset tulee aina ilmoittaa Jari Ahvenjärvelle ( p. 050 - 328 7326, tai e-mail:jari.ahvenjarvi@manttavilppula.fi). 9. Iltaisin ja viikonloppuisin vuorossa oleva laitosmies on ylintä päätösvaltaa käyttävä kaupungin edustaja. Urheilutalolla puolestaan vuorossa oleva liikuntapaikkahoitaja on em. ajankohtina ylintä päätösvaltaa käyttävä kaupungin edustaja. 10. Mikäli vuorolta aiheutuu toistuvaa häiriökäyttäytymistä, tai muita väärinkäytöksiä, voidaan vuoro peruuttaa kaupungin/ kunnan toimesta. 11. Jos vuoro jätetään jollain kerralla käyttämättä, on siitä ilmoitettava allaolevaan puhelinnumeroon vähintään kaksi ( 2) vrk:ta etukäteen. Mikäli vuoro on ilmoittamatta käyttämätön vähintään kaksi ( 2) kertaa peräkkäin, katsotaan vuoro lopetetuksi.
Ohjeitatilaisuuksia järjestäville1. Tilavaraus kirjallisesti. Kaavakkeita löytyy internet-osoitteesta www.manttavilppulaliikunta.fi. Hakemukset toimitetaan sähköpostitse ( jari.ahvenjarvi@ manttavilppula.fi, tai osoitteeseen Etelätie 2, 35800 Mänttä). Tilavaraus on tehtävä aina mahdollisimman hyvissä ajoin. 2. Muista varata aika myös jälkisiivoukseen. 3. Avaimen liikuntasalille saa vahtimestarilta arkisin klo 7.00 - 16.00. 4. Opettajien huoneet/ sos. tilat eivät ole käytettävissä. 5. Tilaisuuden päätyttyä tilojen tulee olla samassa kunnossa kuin ennen tilaisuutta. 6. Siivous ei sisälly vuokraan. 7. Mikäli tilat eivät ole asianmukaisessa kunnossa ja käytön jäljiltä aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia aiheuttavia töitä (esim. siivousta), laskutetaan syntyneet kulut vuokraajalta. 8. Ruokasalin voi vuokrata tarvittaessa erillistä korvausta vastaan tilaisuutta varten. Huom! Mikäli tilaisuudessa tarvitaan keittiötä, on otettava yhteys ruokalan emäntään. Äänentoistolaitteet ovat vuokrattavissa tilaisuuksiin. Kysy vahtimestarilta lisätietoa.
LisätiedotMäntässä Pirkko Yläkangas, p. 050 - 522 6555.Vilppulassa Parkkivuoren urheilutalo ja palloiluhalli, 03 - 4888 778 ( Vilppulankosken koulu 03 - 4888 764, yhteiskoulu 03 - 4888 757). |
||